Tapahtumauutisia

Vähintään kerran kesässä on päästävä kesäteatteriin! Munkinseudun senioreiden tämän vuoden kesäteatterikohde oli Suomen Kesäteatteri Valkeakoskella, missä tänä kesänä esitetään Vesku-musikaalia.

Bussimme starttasi tutulta lähtöpaikalta Laajalahden aukiolta kesäkuisena tiistaiaamuna. Menomatkalla pysähdyimme lounaalle Inkalan kartanoon Hattulassa. Sen historia ulottuu aina 1500-luvulle. Vuosisatojen varrella kartanoa ovat hallinneet useat merkkisuvut, kuten Cruus, Skytte, de la Gardie, Wetterhoff ja Standertskjöld. Nykyiset omistajat Leila ja Tuomo Ylitalo ostivat Inkalan Kartanon vuonna 1986. Nautimme maittavan lähiruokalounaan noutopöydästä kartanon emännän esittelyä kuunnellen ja ympäröivää luonnonkauneutta ihastellen.

Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Valkeakoskea. Suomen Kesäteatterin Apianniemessä sijaitseva 850-paikkainen katettu kesäteatteri on noussut maamme suosituimpien kesäteattereiden joukkoon monien kehuttujen musiikkinäytelmiensä ja ympäröivän upean järvimaisemansa ansiosta. Tänä vuonna esitettävä Heikki Paavilaisen ja Tuomas Marjamäen käsikirjoittama teos kunnioittaa suurta suomalaista legendaa Vesa-Matti Loiria, jonka syntymästä tuli alkuvuonna 2025 kuluneeksi 80 vuotta.

Vesku-musikaali kuljettaa katsojat läpi Vesa-Matti Loirin elämäntarinan ja yli 60 vuoden uran näyttelijänä, koomikkona, laulajana ja muusikkona. Poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija nauratti yleisöä komiikallaan, teki ikimuistoisia draamarooleja ja toimi suurten tunteiden tulkkina mm. Eino Leinon runoudessa. Kaikki puolet saivat osansa esityksessä, jonka kantavina teemoina ovat ihmisyys ja yhteyden kokeminen niin taiteessa kuin ystävyydessä ja rakkaudessakin. Kokonaisen ihmiselämän kuvaaminen parin tunnin näytelmässä on haastavaa, mutta siinä onnistuttiin varsin hyvin.

Katsojat saivat kuulla ja nähdä monia hienosti tulkittuja ja sovitettuja kappaleita eri aikakausilta, kuten Lapin kesä, Kohtalokas samba ja Hyvää puuta. Kesäteatterigenreen sopivan oivaltavasti väliajalle lähdettiin Väliaikaista kaikki on vain -kappaleen saattelemana. Veskua eri ikäkausina esittää musikaalissa kolme näyttelijää: useita tosielämän henkilöitä tulkinnut muuntautumiskykyinen konkarinäyttelijä Ilkka Koivula, monipuolisesti lahjakas vahvaääninen palkittu laulaja Lauri Mikkola ja osaamisellaan hämmästyttänyt nuori lupaus Rasmus Koskinen. Taitava livebändi takaa näytelmän sykkeen. Ohjauksesta vastaa toinen käsikirjoittaja Heikki Paavilainen.

Paluumatkalla bussin täytti iloinen puheensorina - niin kuin kesäteatteriretkeltä palatessa kuuluukin.

Tämänvuotinen kesäteatteriretkemme oli myös oiva esimerkki yhdistysrajat ylittävästä yhteistyöstä, sillä mukana oli tusinan verran osallistujia muista Helsingin piirin jäsenyhdistyksistä.

Teksti ja kuva: Erja Vuorio

Vapaaehtoistoiminta on merkittävä voimavara tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen varassa pyörii moninainen auttamis- ja hyväntekeväisyystoiminta sekä yhdistykset, myös senioriyhdistykset. Meillä Munkinseudun seniorit ry:ssä on vuosien varrella toiminut suuri joukko vapaaehtoisia eri tehtävissä, jotkut lyhyemmän kauden, jotkut vuosikausia. Heitä kaikkia muistamme lämmöllä ja kiitollisuudella.

Tapahtumajärjestämisen koko kenttä hallussa

Helena Leinonen kertoo tulleensa mukaan yhdistyksemme toimintaan vuonna 2009. Hän sai tuolloin puhelun silloiselta puheenjohtajalta Aulis Eskolalta, joka oli tarttunut tilaisuuteen kuultuaan Helenan juuri vapautuneen erään säätiön sihteerin tehtävästä. Luonteeltaan utelias ja ihmisistä kiinnostunut Helena vastasi myöntävästi ja sanoo, ettei ole koskaan katunut.

Helenan ensimmäisenä tehtävänä oli hoitaa Yhteiskunta tänään -luentosarjaa. Pian hän otti vastuulleen myös Kulttuurituokiot, joihin hän houkutteli puhujiksi alueella asuvia kirjailijoita ja muita kulttuurialan ihmisiä. Sittemmin Helena siirtyi järjestämään teatterikäyntejä ja museo- ja näyttelyvierailuja. Vuonna 2015 Helena myös käynnisti yhdistyksemme elokuvakerhotoiminnan Kino Korjaamolla. Nykyisin Helena keskittyy järjestämään itselleen mieluisia kotimaan päiväretkiä.

Tapahtumajärjestämisen ohella Helena oli monta kautta hallituksen jäsen, nykyisin omasta toiveestaan toimihenkilön roolissa. Helena nimittääkin itseään leikillisesti yhdistyksen sekatyöläiseksi.

Toisten hyväksi toimiminen on palkitsevaa

Helena Leinonen on ollut erilaisissa vapaaehtoistoiminnoissa mukana koko aikuisikänsä. Työelämävuodet kuluivat pankissa, mutta niidenkin aikana hän osallistui vapaaehtoistyöhön.

− Halu olla mukana tekemässä jotain hyvää lähtee varmasti jo lapsuuden ajoilta. Isäni oli mukana erilaisissa vapaaehtoistoiminnoissa ja hyvän tekeminen periytyy sieltä, Helena sanoo. – Toisten ilahduttamisesta syntyy suuri kiitos itselle. On myös ollut todella antoisaa tutustua erilaisiin ihmisiin. Olen tästäkin yhdistyksestä saanut monia hyviä ystäviä.

Jatkuvuutta ja uudistumista tarvitaan

Pitkään toiminnassa mukana olleena Helena näkee, että sekä jatkuvuus että uudistuminen ovat yhdistystoiminnassa tärkeitä. Uudet toimijat voivat tuoda uusia ideoita ja toimintamuotoja ja toisaalta olla osa jatkuvuuden ketjua.

− Kannustan ihmisiä tulemaan mukaan vapaaehtoistoimintaan, sillä tämä tuo positiivista sisältöä elämään. Turhaan eivät asiantuntijat korosta sosiaalisen kanssakäymisen merkitystä henkisen hyvinvoinnin osana, Helena toteaa.
− Joillekin osallistuminen yhdistyksen toimintaan, varsinkaan jos ei tunne sieltä entuudestaan ketään, voi olla kynnys. Meidän yhdistykseemme voikin aluksi tulla vaikka vain luentoja kuuntelemaan, ne ovat kaikille avoimia tilaisuuksia.

Haastatteluhetken lopuksi Helena nostaa esiin kohtaamisen merkityksen.
– Ajattelen, että on suuri merkitys sillä, millä tavoin yhdistyksen toimijat kohtaavat uudet kasvot yhteisissä tilaisuuksissa. – Aikanaan esimieheni iskosti mieleeni ohjeen "Huomio hymyillen jokainen asiakas, joka ovesta sisään astuu", Helena toteaa. Viisas neuvo meille kaikille.

Teksti ja kuva: Erja Vuorio. Kirjoitus perustuu Helena Leinosen haastatteluun 21.3.2025.

Esityksensä pohjaksi Niiranen kertoi lukuja seniorikansalaisten määrästä Helsingissä: yli 64-vuotiaita Helsingissä on jo 117 000 (2022). Vuodesta 2000 määrä on kasvanut 56 %. Ennusteen mukaan 85 vuotta täyttäneiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Palvelutarpeen muutoksen on arvioitu 2024-2040 kasvavan kaikissa ikäryhmissä koko SoTessa +16,4%. Yli 65-vuotiaiden sairaala-, kuntous- ja hoivapalveluiden tarve kasvaa lähes kolmanneksella (+28,7%) ja kotihoidon tarve neljänneksellä (+24,1 %). Palvelutarpeen kasvuun olisi varauduttava ajoissa.

Tilanne Helsingissä on jo nyt haastava. Lääkäriaikoja terveysasemille on hankala saada. Ja kun saa, vastassa on aina eri lääkäri. Erityissairaanhoitoon kutsua joutuu odottamaan pitkään. Hoivapaikkoja on liian vähän. Ongelmia on, Niiranen myönsi, mutta toi esiin, että paljon myös tehdään:

Laakson sairaalassa otetaan 2027-30 käyttöön 3 uutta ja 3 peruskorjattavaa sairaalarakennusta, joissa on yhteensä 922 sairaansijaa iäkkäiden akuutille hoidolle ja kuntoutukselle. Tiloja tulee myös palliatiiviselle hoidolle ja neurologian vaativalle kuntoutukselle (kustannus n.1 mrd e)
Malmin uuden sairaalan rakentaminen 2029-32 tuo lisää paikkoja geriatriseen akuuttihoitoon ja kuntoutukseen (kustannus 380 milj. e)
Kotihoito ikääntyneille on organisoitu kattavasti. Apua saatavissa lääkehoidon avustamiseen, terveydentilan seurantaan, sairaanhoitoon, hygieniaan ja kodin tukipalveluihin. Palvelut käynnistyvät ottamalla yhteyttä Seniori-infoon.

Niirasen mukaan SoTePe-henkilöstön tilanne on nyt hyvä, mutta ongelmia tulee 2030-luvulla, jos asioita ei saada ajoissa ratkaistuiksi. Eri henkilöstöryhmien rekrytoinnissa on suuria eroja, erityisen hankalaa on terveyskeskuslääkäreiden palkkaaminen. Ratkaisua on haettu kartoittamalla mahdollisuuksia saada hoitohenkilökuntaa ulkomailta. Lääkärille pääsyn helpottamiseksi alkaa syyskuussa Petteri Orpon hallituksen valinnanvapauskokeilu, jonka myötä yli 65-vuotiaat pääsevät yksityiselle yleislääkärin vastaanotolle julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun omavastuulla. Pieni yksityiskohta, johon on äskettäin saatu parannusta, on takaisinsoittopalvelun muutos (nyt kaksi soittoa yhden sijasta).

Omalääkärimallin toteutumista toivoo moni, niin myös tämän päivän senioriyleisö.

Teksti ja kuva: Erja Vuorio

Palvelukeskuksen viimeisetkin jakkarat haettiin saliin, kun luennoitsijavieraamme Lasse Lehtinen piti mielenkiintoisen esityksen itsenäisyytemme alun ja sotiemme ajan merkkihenkilöistä otsikolla "Tanner, Ryti ja Mannerheim".

Pääosan esityksestä sai Väinö Tanner, jonka ansiot Lehtisen mielestä eivät ole saaneet ansaitsemaansa arvostusta Suomen historiassa. Väinö (ent. sukunimi Thomasson) syntyi 1881 rautatyöläisen perheeseen ja nousi lahjakkuutensa ja sinnikkyytensä ansiosta johtoasemiin niin politiikassa kuin liike-elämässäkin. 1907 sosiaalidemokraattisen puolueen edustajaksi valtiopäiville, 1915 vastaperustetun Osuusliike Elannon toimitusjohtajaksi. Lasse Lehtinen kuvaa Tanneria sosialismista viehättyneeksi pragmaatikoksi, joka piti kuitenkin aina mielessä, että bisnes on bisnestä.

Suomi itsenäistyi 1. maailmansodan mainingeissa 1917, kun kolme tekijää osuivat kohdilleen: Venäjän vallankumous, Saksan häviö ja valkoisten voitto sisällissodassamme 1918. Helsinkiä ensimmäisinä punaisten vallasta vapauttamassa olivat saksalaiset joukot kenraali von der Goltzin johdolla; kenraali Mannerheim ratsasti kaupunkiin kuukautta myöhemmin. Tässä vaiheessa “valkoisten kenraali” Mannerheim ja “punaisten muonittaja” Tanner tutustuivat toisiinsa.

Itsenäisyyden alku oli riitaisaa. Vasemmisto jakaantui kommunisteihin ja sosiaalidemokraatteihin, erot maaseudun ja kaupunkien välillä olivat suuret, kieliriita jakoi kansaa, jääkärit ja entiset Venäjän armeijan upseerit riitelivät.

Väinö Tanner pysyttäytyi erossa kiistoista ja punakapinasta. Kun Suomen itärajasta neuvoteltiin Tartossa 1920, oli hän Suomen rauhanvaltuuskunnan jäsen. Rajaneuvotteluissa Suomi sai Petsamon ja luopui Repolan ja Porajärven kunnista.

Tanner osasi verkostoitua, ja hänen uransa Suomen politiikan johtopaikoilla jatkui vuosikymmenien ajan. Tanner oli Suomen ensimmäinen sosiaalidemokraattinen pääministeri ja kantoi myöhemmin niin valtiovarainministerin, ulkoministerin, kansanhuolto- kuin kauppa- ja teollisuusministerinkin salkkua.

Talvi- ja jatkosodan aikana Väinö Tanner kuului Suomen politiikan sisäpiiriin presidentti Risto Rytin, ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin ja J. K. Paasikiven ohella. Talvisodan uhkaa ei osattu ennakoida. Tannerkaan ei tajunnut, miten lähellä sotaa Suomi oli. Vain hetki ennen talvisodan syttymistä hän oli kirjoittanut ystävälleen Tsekkeihin ja pyytänyt tätä Suomeen, sillä ”tänne ei sota tule”. Varustautuminen oli heikkoa, osa sotilaista joutui lähtemään rintamalle omissa siviilivaatteissaan, vain kokardi ja miehistövyö annettiin matkaan. Tosin tämä “malli Cajanderiksi” kutsuttu varustetaso ei ehkä kuitenkaan pitänyt täysin paikkaansa; puolustushankintoja oli mahdollisuuksien mukaan tehty.

Talvisodan ajan Tanner toimi Suomen ulkoministerinä Risto Rytin hallituksessa. “Vanhan, itsepäisen ja turhamaisen” ylipäällikkö Mannerheimin kanssa syntyi näinä vuosina näkemyseroja vallankäytössä. Sodan päätyttyä vaati Neuvostoliitto rauhanneuvotteluissa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä, jossa yhdeksi pääsyyllisistä nimettiin Väinö Tanner. Tämän on katsottu johtuneen ennen kaikkea siitä, että Tanner oli sosiaalidemokraatti eli Moskovan silmissä aatteellinen petturi. Sotasyyllisenä hänet tuomittiin viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Tuomiosta hän istui puolet.

SDP:n johtoon Väinö Tanner nousi vielä vuosiksi 1957–63, mutta joutui Kekkosen Suomessa paitsioon. Jatkosodan loppuvuosina alkaneesta miesten välisestä katkeruudesta kertoo jotain se, että Tannerin kuoltua vuonna 1966 Kekkonen jätti osallistumatta hänen hautajaisiinsa hiihtomatkan vuoksi.

Väinö Tannerin maine vietiin vuosiksi, arvioi kirjailija Lasse Lehtinen: "muisto yritettiin pyyhkiä". Itsenäisen Suomen mies, joka pysyi itsenäisenä.

Teksti: Kati Roiha
Kuva: Jukka Vilponiemi, Satakunnan Viikko

Luento kattoi kulttuuria laajemmin. Aarno Cronvall totesi, että meillä suomalaisilla on vahva kulttuurin perintö. Niin Yleisradio, kirjastot kuin meidän kaksikielisyytemmekin ovat olleet osana luomassa sille pohjaa. Tosin nykyinen sivistyksen oheneminen julkkiskulttuureineen huolestuttaa. Väheksymättä Finlandia-palkinnon päättäjää, kun vain yksi etukäteen valittu henkilö valitsee voittajan, jää laajempi mielipiteiden kirjo puuttumaan.

TV-ohjelmien kopiointi muualta herättää kritiikkiä. Puhumattakaan huonosta äänen laadusta. Eihän suomalaisten nykysarjojen äänestä saa selvää. Replikointia ei korjata ja jälkiäänitys puuttuu. Mielistelyä ei kaivata; jos ohjelma on hyvä, ei tarvita pyyntöä "pysykää kanavalla".

Museokortti on hieno keksintö, joka on laajentanut kävijäjoukkoa. Naiset ostavat kortin lahjaksi ja saavat miehensäkin mukaan. Naisten osuus kulttuurin kuluttajina on tunnetusti suuri, ja lasikatot päättäjille ovat murenneet.

Monikulttuurisuus tuo Suomelle paljon. Tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja on Jugoslavian hajoamissotia perheensä kanssa lapsena paennut albaani Pajtim Statovci. Kulttuurikeskuksemme ovat myös monikulttuurisia. Ukrainalaiset sopeutuvat parhaansa mukaan maahamme, Cronvall on kokenut liikuttavia kohtaamisia kiertäessään viime aikoina juontajana Petrus Schroderuksen laulukonserteissa.

Aarno Cronvallin esittämä ajatus lohduttaa senioria: joka asiaan ei tarvitse osallistua eikä aina tarvita tähtiesiintyjiä, lastenlasten esitykset päiväkodissa ovat kulttuurielämyksiä siinä kuin jotkut muutkin. Tarkoituksena on elää hyvää elämää, ei aina tarvitse olla ykkösiä.

Teksti ja kuva: Kati Roiha

Mutta - "kyynisyys on sielun hedelmättömin olotila. Siksi halusin matkustaa Onnellisten saarelle", toteaa Aittokoski. Sarjan viimeisessä teoksessa hän kiertää maailmaa koronakriisin keskellä ja etsii onnellisuuden salaisuutta.

Köyhässä Bhutanissa mittarina on bruttokansanonni ja toimitaan sen rajoissa, kun toisella puolen maailmaa Floridassa varakkaan väen oma Celebration-unelmakaupunki a la Disney tarjoaa onnelle erilaisen kehyksen. Costa Ricassa, toisin kuin muissa Väli-Amerikan maissa, nautitaan rauhallisesta menosta ja pystytään elämään ilman armeijaa. Siellä Aittokoski tapaa myös lottovoittajan, joka tyytyväisenä jatkaa torimyyjän ammattiaan jaettuaan pottinsa avunpyytäjille.

Onko onnea ilman vaurautta, kysyy Aittokoski. Täydellistä onnellisten saarta hän ei löydä, mutta niin meillä Pohjoismaissa kuin kaikkialla maailmassa on edistytty monessa asiassa. "Hyvä yhteiskunta ei tee kenestäkään onnellista - mutta hyvä yhteiskunta torjuu onnettomuuden syitä." "Mahdollisimman vähän huono" lienee hyvä mittari.

Aittokoski lopettaa esityksensä toiveikkaasti, samaan tapaan kuin ruotsalainen Hans Rosling kirjoissaan: "Maailma on mennyt rutkasti parempaan suuntaan. Tämä ei ole mielipide, tämä on tosiasia."

Teksti ja kuva: Kati Roiha

Kesäteatteriretki Valkeakoskelle

Iloa ja hyvinvointia vapaaehtoisena toimimisesta

Senioripalvelut Helsingissä

Tanner, Ryti ja Mannerheim

Kulttuurin maailmassa