
26.5.2025
Merkityksellistä elämää
Kevätkausi 2025 ja syksyn ohjelma
Yhdistyksemme kevätohjelmasta on tätä kirjoittaessani vielä jäljellä muutaman tapahtuma ennen kesätaukoa. Jäsenet ovat aktiivisesti osallistuneet kaikkiin tapahtumiin. Kerhojen vetäjät ovat tehneet hienoa työtä ja tapahtumajärjestäjät ovat toteuttaneet kevään ohjelmaa. Hallitus on työskennellyt koko kevään ahkerasti syksyn 2025 ohjelman parissa. Syksyn ohjelma on taas runsas ja monipuolinen. Suuri kiitos kaikille tapahtumajärjestäjille tästä työstä. Ohjelma postitetaan kaikille jäsenille touko-kesäkuun vaihteessa. Meillä on myös yksi uusi kerho. Toukokuussa aloitti Kädentaitokerho. Syksyllä kaikki kerhot jatkavat entiseen tapaan. Kerhojen vetäjiä on jonkin verran vaihtunut, uudet nimet ja yhteystiedot löydätte syksyn ohjelmasta.
Jäsenmäärän kasvu vuoden alusta saakka on ollut huomattava. Otamme jäsenkasvun vastaan positiivisena viestinä toiminnastamme. Rohkaisen uusia jäseniämme tulemaan mukaan toimintaan. Hallitus toivoo näkevänsä paljon uusia jäseniä kaikissa aktivisteissamme.
Merkityksellistä elämää
Luin Sulasol lehdestä nro 2/25 Sulasolin toiminnanjohtajan Aino Herrasen mietteitä, miksi niin monet kuorolaiset laulamisen lisäksi toimivat monissa kuoron tehtävissä ja antavat omaa aikaansa yhteisen asian hyväksi. Hän kiteyttää asian yhteen sanaan - merkityksellisyys. Se, että tekee itselleen merkityksellisiä asioita tärkeiden ihmisten kanssa, on jopa yksi määritelmä elämän tarkoituksesta. Totesin, että nämä samat pätevät myös meidän yhdistystoiminnassamme. Järjestöt, liitot, yhdistykset ovat koko itsenäisyytemme ajan rakentaneet hyvinvointivaltiota ja suomalaiset käyttävät aikaansa vapaaehtoistoimintaan todella paljon moneen muuhun maahan verrattuna. Kaikilla järjestöillä, myös senioriyhdistyksillä, on kuitenkin sama huoli, mistä löytää ne tekijät, joille toimintamme on edelleen merkityksellistä.
Toivon, että tämän kylmän toukokuun jälkeen saamme nauttia Suomen kesästä, kesän valoisuudesta ja lämmöstä. Uskon, että jokainen jäsen löytää syksyn ohjelmastamme itselle sopivia tapahtumia.
Hyvää kesää!
Reino
17.3.2025
Kevättä kohti
Aika kuluu nopeasti. Meillä hallituksen jäsenillä ja toimihenkilöillä vuosi jakaantuu kahteen osaan, kevätkauteen ja syyskauteen. Työstämme parhaillaan syksy 2025 ohjelmaa, jonka saamme postiin kesän kynnyksellä toukokuun lopussa. Sitten voimme viettää kesän rauhallisin mielin. Syksyn tullessa meillä on valmis ohjelma, jota lähdemme toteuttamaan. Mutta samanaikaisesti alkaa taas kevään 2026 ohjelman rakentaminen. Vuoden vaihteessa seuraa taas pieni lepohetki, ja tammikuussa aloitamme seuraavan syyskauden ohjelman rakentamisen. Ja sitten huomaamme, että vuosi meni aivan liian nopeasti.
Uusi hallitus aloitti 1.1.2025. Hallituksesta jäi pois neljä kokenutta senioria. Poisjääneet lupautuivat tarvittaessa auttamaan uutta hallitusta. Kaksi heistä jatkaa vielä toimihenkilöinä. Hallitus on kiitollinen tästä avusta. Uusiksi hallituksen jäseniksi meillä oli onni saada kolme osaavaa ja taitavaa uutta jäsentä.
Vuoden 2025 tavoittamme on mm. Senioriapin käyttöönotto mahdollisimman laajasti. Miksi? Siksi, että kun saisimme tapahtumiin ilmoittautumisia mahdollisimman paljon Senioriapin tai jäsensivujemme kautta, helpottaisi se tapahtumajärjestäjien työtä. Valtakunnallisesti Senioriapin on ladannut n. 30 % jäsenistöstä. Uskomme, että se on meillä samaa tasoa. Koulutusta on annettu ja sitä jatketaan. Tavoitteenamme on myös turvata yhdistyksen tulevaisuus ”rekrytoimalla” uusia tekijöitä. Kotisivuja kehitetään pienin askelin ja joitain uudistuksia on jo tehty. Tämä puheenjohtajan palsta on yksi esimerkki uudistuksista.
Meidän avoimet torstailuentomme ja hyvät sekä kiinnostavat esiintyjät ovat ohjelmamme runko. Alkuvuodesta 2025 olemme tehneet yleisöennätyksiä jo muutaman kerran. Enimmillään kuulijoita on ollut 150. Jäsenistön osallistuminen myös muihin aktiviteetteihin on ollut hyvällä tasolla.
Uusia jäseniä liittyy yhdistykseen varsin hyvää tahtia. Samanaikaisesti vanhoja jäseniä jää pois erilaisista syistä. Vuonna 2024 jäsenmäärän nettokasvu oli 41 jäsentä. Jäsenkasvu on jatkunut alkuvuonna 2025.
Senioriliiton teema vuodelle 2025 on Elämäniloa ja voimaa. Jäin miettimään sitä. Hyvä lause. Oikeastaan sen pitäisi olla toisin päin: Voimaa ja elämäniloa ─ mutta se ei kuulosta yhtä hyvältä. Mielestäni ensin tarvitsemme voimaa, sekä fyysistä että henkistä, jotta voimme nauttia elämänilosta. Tällä haluan sanoa, että fyysisen kunnon ylläpitäminen on meille senioreille ensiarvoisen tärkeää. Yhdistyksenä me pystymme tarjoamaan enemmänkin henkistä voimaa. Kannustankin senioreita pitämään hyvää huolta fyysisestä kunnostaan ja hakemaan henkistä voimaa yhteisistä tilaisuuksistamme.
Aion jokaisessa mahdollisessa tilanteessa tuoda esiin, että yhdistyksen jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitsemme ehdotuksia henkilöistä, jotka voisivat ottaa vastuuta yhdistyksen hallinosta tulevina toimihenkilöinä, hallituksen jäseninä tai varajäseninä.
Jos tunnet, että sinulla on aikaa, haluat jotain mielekästä tekemistä ja olet kiinnostunut senioritoiminnasta, niin voin vakuuttaa, että aika kuluu nopeasti ja vuosi on lyhyt aika. Viittaan siihen, mitä sanoin alussa. Kaikki hallituksen jäsenet ovat tässä asiassa yhteyshenkilöitä.
Nautitaan keväästä!
Reino